Jos on käynyt niin onnekkaasti, että jälkikasvu on saatu menestyksekkäästi nakitettua isovanhempien hoteisiin, haluatte varmasti löytää Helsingistä jotakin yhteistä laatuaikaa aidosti ylevöittävää. Vaikka hyviä vaihtoehtoja on paljon, on paradoksaalisimpia vain yksi!
Laatuaika Helsingissä voi olla muutakin kuin sitä perinteistä
Varttuneemmille Helsinki tarkoittaa tavallisesti perinteikkäitä aktiviteetteja – tuomiokirkkoa, Kauppatoria ja Suomenlinnaa sekä museo- tai shoppailukierrosta. Upeita mahdollisuuksia toki kaikki, mutta kun etsit jotakin tavanomaisesta poikkeavaa, kannattaa suunnata toisaalle.
Maistuisiko iltapäivän mittainen kaupunkiseikkailu paikassa, jossa mikään ei ole sitä miltä näyttää? Paradox Museum Helsinki on elämys, jota ette taatusti unohda! Meille Fabianinkadulle on helppo löytää – sijaitsemme aivan stadeissa, eli ytimessä. Et tarvitse autoa, etkä oikeastaan edes suunnitelmaa!
Saapukaa haastamaan todellisuudentajunne paradoksaalisten tilojemme visuaalisilla illuusioilla. Arki unohtuu narikkaan seisoessanne yhtenä hetkenä katossa ja toisessa jo mietitte, miksi varjonne käyttäytyvät niin oudosti.
Saapukaa vapauttamaan sisäiset lapsenne
Aikuistenkin tarvitsee hassutella, nauraa ja ihmetellä maailmaa – harmillisesti vain usein tuppaamme tämän tärkeän seikan unohtamaan. Paradox Museum vapauttaa arjen pyöritykseen kadonneet sisäiset lapset.
Paradox Museum tarjoaa aikuisille tekemistä, jollaista moni ei enää edes muistanut kaipaavansa tai tarvitsevansa. Meillä tiede, taide ja viihde yhdistyvät tavalla, joka sopii vaikkapa ensitreffeille tai kaveriporukan Helsinki-viikonloppuun. Viihdytte varmasti, olipa ulkona sitten sateinen iltapäivä tai aurinkoinen kesäilta.
Vierailijamme sanoin: – Ajattelin, että täällä saa varmaan otettua jänniä kuvia, mutta sen sijaan tapasinkin itseni pohtimasta, miten aivot tulkitsevatkaan näkemääni. Lopulta en enää tiennyt mikä on totta – ja ah, tämä oli virkistävintä pitkään aikaan!
Treffit Helsingissä – seikkailu kulman takana
Treffit Helsingissä voivat helposti mennä siihen yhteen ja samaan: kahvit, ehkä viinilasilliset, seuraavaksi väkinäistä keskustelua ja epämääräistä palloilua, ja sitten kotiin, koska “eiköhän tämä jo tullut nähtyä” ja “taitavat kotonakin jo odotella”.
Treffit nousevat ns. nextille levelille, kun tuotte toisenne virkistymään Paradox Museumiin. Meillä keskustelunaiheita riittää varmasti – siitä pitävät huolen visuaaliset illuusiomme. Tiedämme vuosien kokemuksella, että yhdessä hämmentyminen on tehokas tapa tutustua ensi kertaa – tai yhä uudelleen!
Jos tahdotte treffien jälkeen vielä jatkaa iltaa, on meiltä helppo siirtyä vaikkapa elokuviin tai lasilliselle. Paradoksaalinen elämyskattaus toimii loistavana aloituksena illalle, ja illuusiomme voivat johdattaa jopa odottamattomaan seikkailuun.
Tekemistä Helsingissä – oletko valmis ainutlaatuiseen kokemukseen?
Helsingissä riittää monenlaista tekemistä aikuisille, olitpa sitten vaihtelua viikonloppuun etsivä alkuperäisasukas (lue: stadilainen) tai kaupungin piilotettuja helmiä etsivä (satunnainen) matkailija.
Jos haluat yhdistää hauskuuden ja hämmennyksen älylliseen kutkutukseen, on Paradox Museum Helsinki ylitse muiden. Vierailu meillä peittoaa monen mielestä jopa kaupungin tunnetuimmat kohteet.
Paradox Museum Helsinki on ainutlaatuinen kokemus. Tartu tilaisuuteen ja koe maailma aivan uudesta perspektiivistä – voi olla, että samalla löydät myös uusia puolia itsestäsi ja kumppanistasi.
>> Osta tästä liput Suomen paradoksaalisimpaan kokemukseen

